Slovakia-info
YLEISTÄ MAASTA
Monille suomalaisille Slovakia on vielä tuntematon kohde, koska maa ei vielä ole tehnyt itseään tunnetuksi.
Matkaa Slovakiaan voi suositella kaikenikäisille ja eri asioista kiinnostuneille.
Suomella ja Slovakialla on yhteistä mm. sama noin 5 miljoonainen väkiluku ja valtava kiinnostus jääkiekkoon.
Kuten Suomella, on Slovakiallakin paljon suurempi naapuri - Tsekki. Kansallisuusiltaan slovakian väestö jakautuu slovakkeihin (86%), unkarilaisiin (10%), tsekkeihin (1%) ja muihin.
Maa on voimakkaasti katolinen ja uskonnolla on joka päiväisessä elämässä suuri merkitys. Lähes 70% väestöstä kuuluu roomalais-katoliseen kirkkoon.
Vaikkei Slovakia pinta-alallisesti ole suuri, sillä on paljon tarjottavaa. Verraten pienestä maasta löytyy monia erilaisia luonnonympäristöjä: vuoria, alankoja, luolia, järviä ja nummia. Laajin vuoristo on Karpaatit ja epäilemättä kuuluisin vuoristoista on Tatra maan pohjoisosassa Puolan rajaseudulla. Tatralla on Slovakian korkein huippu, Gerlaght 2700 m merenpinnan yläpuolella.
Unohtaa ei sovi myöskään jännittävää maanalaista osaa yli 400 luolassa, joissa voi vierailla kaikkialla maassa. Kaksi näistä valtavista jääluolista on auki yleisölle. Tällaisissa kohteissa vierailu on varmasti ikimuistoinen. Maassa on myös paljon mineraalipitoisia ja kuumia lähteitä, joiden ääreen menneillä vuosisadoilla usein rakennettiin terveyskylpylöitä. Kylpyläelämä jatkuu Slovakiassa vilkkaana.
Luontonsa lisäksi Slovakialla on myös värikäs historia ja kulttuuriperintö, johon ovat vaikuttaneet unkarilaiset, itävaltalaiset, puolalaiset ja ruteenit. Monta keskiaikaista kaupunkia tai kylää on UNESCOn maailmanperintö-listalla. Esimerkkeinä vanhat kaivoskaupungit Kremnica ja Banska Stiavnica, tai Spin alueen keskus Levoca, missä ajan kulun voi aistia. Tyypillisintä Slovakiaa on sen yli 100 rauniolinnaa vuorillaan ja kielekkeillään.
Maan kulttuuriperintö ei kuitenkaan lymyile vain saksalais- tai unkarilaisylimysten aikanaan omistamissa linnoissa vaan myös aidossa ja mielikuvituksellisessa kansanperinteessä ja -rakennustaidossa. Sitä voi ihailla kauniissa puutaloissa, jotka usein koristeltu taidokkain leikkauksin tai etenkin Itä-Slovakian puukirkoissa.
Yleistä:
Pääkaupunki: Bratislava
Muita kaupunkeja: Kosice (242.000), Presov (93.400), Nitra (87.500)
Kieli: Slovakki
Valtiomuoto: Tasavalta
Pääelinkeinot: Teollisuus - kemia, kumi, koneet ja ajoneuvot
Väkiluku: 5 395 000 (vuonna 1999)
Pinta-ala: 49 035 km²
Väestöntiheys: 109,9 as./ km²
Historia
Nyky-slovakian alueen asuttivat 500-100-luvuilla ekr. Länsi-Euroopasta muuttaneet kelttiläiset heimot. Tätä Stategisesti tärkeää Euroopan osaa olivat jo aiemmin asuttaneet monet pienemmät heimot, joista lukemattomat argeologiset löydökset ovat todisteina.
Ensimmäiset slaavialiset heimot asettuivat alueelle kansainvaellusaikaan 500- ja 600-lukujen tienoilla. Uudisasukkaat joutuivat jatkuvasti puolustautumaan paimentolaisheimoja, avaareja, vastaan, kunnes eräs ranskalainen kauppias kokosi kansan ensimmäisen kerran valtakunnaksi. Syntyi ensimmäinen slaavilainen valtio, Samon kuningaskunta, joka ei kuitenkaan kauan kestänyt.
Kaarle Suuri tarvitsi itäistä tukea kamppaillessaan Böömin ruhtinaskunnasta. Hänen tuellaan muodostettiin Suurmäärin valtakunta, joka käsitti Määrin sekä osia Böömistä ja Slovakiasta. Kaarle suuren kanssa liittoutunut Määrin ensimmäinen kuningas Mojmir I hallitsi 830-846.
Mojmirin seuraaja Rastislav pyrki riippumatomuuteen Frankkien Valtakunnasta ja etsi liittolaista Bysantista. Ratislavia seurasi Thessalonikista kaksi munkkia, Kyrilius ja metodius, jotka käänsivät evankeliumin kirkkoslaaviksi ja muotoilivat ensimmäiset kyrilliset kirjaimet. Valtakunnan aikaan Slovakian suurimmat kultturikeskukset olivat Devinin linna ja Nitran kaupunki. Ensimmäisen itsenäisen slaavivaltion lupaava kehitys katkesi, kun seuraava hallitsija Svatopluk karkoitti Metodiuksen seuraajineen maasta. Valtakunta romahti 906.
Tämän jälkeen alue ajautui Unkarin vallan alle lähes tuhanneksi vuodeksi. Slovakiasta tuli Unkarin syrjäistä maaseutua, jossa valta oli muutamien unkarilaisten aatelissukujen käsissä. Valtakunnan keskus oli Budapest ja Bratislava (tai silloinen Presburg) oli vain etäinen provinssikaupunki.
Runsaiden kulta- kupari- ja hopealöydösten turvin Keski-Slovakian kaivoskaupungit Banska Bystrica, Banska Stiavnica ja Kremnica alkoivat kukoistaa 1300-luvulla. Alue oli Euroopan suurin kuparin kuparin ja hopean tuottaja. Toimintaa kehittämään kutsuttiin rikkaita kaivosmiehiä Saksasta, jotka perheineen jäivätkin kaupunkeihin pysyvästi.
Turkkilaisuhan kasvaessa 1500-luvulla etenkin Unkari joutui hyökkäysten kohteeksi. Siksipä Bratislavasta tuli pääkaupunki vuosiksi 1531-1783 Budapestin ollessa turkkilaisten miehittämä. Tuo jakso oli Bratislavan kukoistavinta aikaa.
Bratislavassa 1526 ensimmäinen Habsburg-sukuinen hallitsija valittiin Unkarin kuninkaaksi. Habsburgit hallitsivat Itävalta-Unkaria ensimmäisen maailmansodan loppuun asti 1918. Keisarinna Maria Theresia ja hänen poikansa Joosef II edistivät elinkeinoelämää ja uskonnonvapautta mutta slovakit köyhtyivät ja velkaantuivat porvareille, jotka riistivät heitä silmittömästi.
Slovakian unkarilaisajan lopulla, 1800-luvulla, Eurooppaa villitsi kansallinen herääminen, joka vaikutti myös slovakeihin. Koska maan kieli- ja kulttuurielämä oli ahdingossa monet opiskelivat Prahan yliopistoissa ja yhteys Tsekkiin oli vahva.
Unkarin viranomaiset yrittivät voimakeinoin alistaa slovakialaista kulttuuria. Unkarista tuli kansalliskieli ja slovakialaisia kouluja suljettiin. Slovakkinationalistit, kuten Ludovit Stur ajautuivat avoimeen konfliktiin unkarilaisten kanssa. Tuona aikana Slovakialaiset alkoivat kontrolloida korkeampaa koulutusta ja perustettiin ensimmäinen tiedelaitos: Matica Slovenska
Ensimmäisen maailmansodan myötä slovakeille ja Tsekeille syntyi vielä laajempi yhteisymmärräys. Tsekin allianssi ja slovagialainen liiga sopivat 1915 vaatimuksista molempien maiden vapaudesta, autonomiasta, omasta parlamentista ja sotalaitoksesta. Vuonna 1918 perustettiin Tsekkoslovakian tasavalta, jonka pääkaupungiksi tuli Praha ja ensimmäiseksi Presidentiksi professori Tomas G. Masaryk.
Uusi valtio oli teollisen kehityksen ja monipuoluedemokratian esimerkkimaa maailmansotien välisenä aikana. Slovakia ei kuitenkaan kehittynyt samalla nopeudella maan länsiosien kanssa ja tyytymättömyyttä Prahan hallintoon ilmeni. Saksalaisten miehitettyä maan Böömin ja Määrin 1938 Slovakia julistautui itsenäiseksi tasavallaksi johtajanaan fasistimielinen teologi Jozef Tiso. Sodan aikana Slovakia oli Saksan dominoima vasallimaa.
Elokuussa 1944 alkoi Banska Bystrican kaupungissa fasistien vastainen Slovakian kansannousu, jonka saksalaisjoukot kuitenkin nopeasti lannistivat. Myöhemmin samana vuonna puna-armeija saavutti itärintamalla Slovakian rajan ja saksalaisista oli päästy eroon keväällä 1945. Tämän jälkeen Tsekkoslovakia perustettiin uudelleen.
Aina vuodesta 1948 vuoden 1989 samettivallankumoukseen asti Tsekkoslovakiassa vallassa olivat kommunistit. Tilanne maassa helpottui hieman 1960-luvulla, kun lehdistön-, sanan- ja kokoontumisvapautta laajennettiin. Prahan kevääksi kutsuttuna ajanjaksona uudistusten keulakuvana oli Alexander Dubcek, slovakialainen kommunistisen puolueen johtaja, joka loi myös uuden tasa-arvoisemman liittovaltiojärjestelmän. Haaveet romahtivat kuitenkin Varsovan liiton joukkojen miehittäessä maan elokuussa 1968. Tämän jälkeen ns. normalisaation aikana reaalisosialismi jatkui valtiomallina.
Vuoden 1989 “samettivallankumouksen” jälkeen pintaan nousi jälleen kysymys Slovakian itsenäisyydestä. Mies tasavallan jaon takana oli Slovakian demokratiaherätyksen, HZDS:n johtaja Vladimir Meciar. Tammikuun ensimmäisestä 1993 lähtien Tsekkoslovakia jaettiin kahdeksi itsenäiseksi tasavallaksi, Tsekiksi ja Slovakiaksi. Slovakian Presidentiksi tuli Michal Kovac ja pääministeriksi ristiriitainen hahmo Vladimir Meciar.
Vuoden 1998 vaaleissa valtaan tuli oikeisto ja pääministeriksi lujaotteinen uudistaja Mikulas Dzurinda. Vuonna 2004 maasta tuli Euroopan Unionin jäsen. Nykyinen pääministeri on Robert Fico ja presidentti Ivan Gasparovic.
Yleistä kaupungista
Bratislava on pienempi pääkaupunki lähellä kahta eurooppalaista suurkaupunkia, Wieniä ja Budapestia. Tonava-joki yhdistää kaupunkeja ja toimii yhtenä luonnollisena liikenneväylänä niiden välillä. Kaupunki oli kauan muiden pääkaupunkien varjossa mutta nyttemmin matkailijoiden määrä on kasvanut vuosittain ja varsinkin EU-jäsenyyden 2004 jälkeen on kaupunki ollut avoimempi matkailijoille kuin koskaan aikaisemmin.
Bratislava levittäytyy Tonavan molemmille rannoille vanhan linnan silmien alla, Vähä-Karpaattien eteläisimmillä rinteillä. Matkaa Itävallan pääkaupunkiin on vain 60 kilometriä. Nämä ovatkin Euroopan kaksi lähekkäisintä pääkaupunkia.
Bratislava on noin puolen miljoonan asukkaan kaupunki, pinta-alaltaan 368 neliökilometriä. Kaupungin sydän on viihtyisä Vanhakaupunki, Stare Mesto, virran pohjoisrannalla. Vanhassakaupungissa on uskomattoman kauniita taloja, kirkkoja, hienoja palatseja, joiden saleihin kätkeytyy museoita ja gallerioita. Vanhakaupunki tarjoaa rikasta kultturielämää monissa viehättävissä kahviloissa, ravintoloissa ja viinituvissaan. Ympäri vuoden kaupungin kaduilla on tapahtumia, konsertteja, markkinoita, kruunajaisjuhlat jne.

Vaikka kaupunkia on viimevuosina peruskorjattu, näkyy maan totalitaarinen lähimenneisyys vielä ympäristössä. Esimerkkeinä kansallisgallerian julkisivu tai Uusi silta/Kansannousun silta/UFO-silta, jonka alta jouduttiin rakennettaessa raivaamaan suuri osa linnanalaisesta juutalaiskaupungiosasta mm. vanha Synagoga.
Toisella puolen Tonavaa nähdään vastavuoroisesti suurimman esikaupungin Petrzalkan silhuetti. 1970-luvulla rakennetulla alueella elää 150 tuhatta asukasta, keskimäärin 8889 yhdellä neliökilometrillä.
Bratislavan historia
Kaupungin historia alkaa löydösten perusteella olla todisteita jo myöhäiskivikaudelta. Myöhemmin seutua asuttivat kelttiläiset heimot ja roomalaiset. Kaupungin syntyyn nykyiselle sijalleen vaikutti ennen kaikkea Euroopan suuren pohjois-eteläsuuntaisen kauppareitin, Suuren meripihkatien kahluupaikka Tonavan yli. Ensimmäinen maininta kaupungista löytyy aikakirjoista vuodelta 910, jolloin osa Slovakiasta kuului Suur-Määrin valtakuntaan.
Kymmenennellä vuosisadalla Slovakiasta tuli Unkarin osa lähes tuhanneksi vuodeksi ja Bratislavasta tuli Yksi Unkarin rajalinnoituksista. Lisää varustuksia rakennettiin ja kaupungin strateginen merkitys kasvoi.
Kun kuningas Ondrej III oli antanut Bratislavalle kaupunginoikeudet 1291 sai kaupunki oikeuden lyödä kolikkoja ja käyttää omaa vaakunaa. 1526 ensimmäiset Habsburg-hallitsijat tekivät kaupungista Unkarin pääkaupungin Turkkilaisten ahdistaessa Budapestia. Kaupunki koki ensimmäisen kukoistuksensa tuolloin. Rakennettiin palatseja, muureja siirrettiin ja llikenneyhteyksiä parannettiin. 
Tsekkoslovakian tasavallan perustamisen jälkeen 1918 Bratislava kasvoi mutta pysyi maan “kakkoskaupunkina” vuoden 1993 jakautumiseen asti. Pääkaupungistumisesta alkoi Bratislavan toinen kukoistus, joka jatkuu edelleen. Kaupunki on kasvanut puolimiljoonaiseksi liiketalouskeskukseksi, johon kansainvöliset sijoittajat innolla satsaavat.